tiistai 11. tammikuuta 2022

Siunattu arki


Ja niin meni joulu. Vanha vuosi vaipui hautaan, iloineen ja murheineen. Kovasti oli touhua uudenvuoden molemmin puolin tällä mammalla, kun koululaisten loman aikana piti ruokkia koko lauma lapsukaisia, pitää seuraa, leikkiä, kuljettaa ja huoltaa. Selvitellä välejä, pelata, tuomaroida, pyykätä ja silitellä. Ei niinkään vaatteita, vaan pieniä poskia ja jo kasvaneita olkapäitä. 

Nyt kun koulut ovat taas alkaneet, käännän mieleni kiitokseen. Kiitän kodista, ja sen hiljaisuudesta. Kiitän siitä, että lapseni saavat hypätä aamulla bussiin ja körötellä opintielle. Kiitän pienten kerhoista, jotka mahdollistavat sen, että mammalla on pieni hetki aikaa lähes päivittäin olla vain hiljaa. 

Tiedän, että hiljainen koti on joillekin kauhistus. Kunpa olisi elämän ääniä, kunpa olisi puheen sorinaa, iloa ja naurua jatkuvan yksinäisyyden sijaan. Aistiyliherkälle ihmispoloiselle hiljainen ympäristö on kuitenkin suuren suuri siunaus ja nautinto. Saa antaa ajatusten virrata vapaasti, voi keskittyä siihen mitä on tekemässä, eikä tarvitse reagoida jokaiseen ääneen ympärillä. Saa kokea olonsa levolliseksi. 

Toivon sinulle siunattua, omannäköistä uutta vuotta! Sisältäköön se paljon kosketuksia onnellisuuden tunteen kanssa. Tippukoon taivaalta elonpoluillesi ilonpisaroita! Lämmittäköön armon aurinko valollaan aina sydämiemme pohjiin saakka! ❤️
 

maanantai 20. joulukuuta 2021

Jouluviikko





On tullut jouluviikon aika. Kiirettä ja tohinaa riittää täällä valkoisessa pikku talossamme. Olisi tunnelmallista, jos talon seinien lisäksi valkoista löytyisi myös maasta. Vaan kukapa meistä ilmat ja säät säätää? Ei kukaan. Sen tekee joku meitä niin äärettömän paljon suurempi. Onneksi tänään lämpömittari näyttää kuitenkin selkeästi pakkasta! Nenä alkaa punoittaa ja poskia nipistelee kun käy ulkoilemassa. Tuulikin ujeltaa kovasti jouluista sävelmäänsä. 


Lasten mieliä jännittää: tuleekohan tänä vuonna yhtään pakettia. Ennen aattoa paketin saa avata Mopomies, joka täyttää 23.päivä 14 vuotta. Hän putkahti tähän maailmaan juuri ennen jouluaattoa. Syntymälahjaksi hän sai kovin touhukkaan ja lämpöisen luonteensa lisäksi myös sairaalan lahjoittaman tonttulakin ja punaiset villasukat. Mopomies on kujeillaan saanut meidän näkemään niin paljon rikkautta ja rakkautta ympärillämme. Olemme ihmetelleet yhdessä erilaisia tilanteita, kokeneet laidasta laitaan erilaisia tunteita ja opetelleet taitoa nimeltä eläminen. Mopomiehen kohdalla olen toisinaan miettinyt miten äärettömän lämmin ja palava sydän voikaan olla. ❤️


Joulu on tänä vuonna kuitenkin erilainen kuin aiemmin. Rakas ystävämme nukkui yllättäen pois ensilumien aikaan. Se on saanut mielet hiljaisiksi. On täytynyt vain ja ainoastaan ihmetellä elämän haurautta ja katoavaisuutta. Maalliset kiireet ovat tuntuneet turhilta. 


Olkoon jouluviikkosi rauhallinen! Seuratkaamme mielissämme sitä kirkkaana loistavaa tähteä, joka johdattaa meidät Seimen lapsen äärelle. Kuunelkaamme, kun enkeli ilmoittaa ilosanomaa: "Älkää pelätkö...!"

perjantai 17. joulukuuta 2021

Kohti yhteistä hyvää


Olen pohtinut viime aikoina paljonkin mitä tarkoittaa yhteinen hyvä. Kuinka paljon me jokainen omana yksilönämme olemme valmiit joustamaan yhteisen hyvinvoinnin takia. Mielestäni yhteisen hyvän tavoittelu vaatii jokaiselta vähän ajatustyötä. Itse ajattelin kirjata ylös joitakin hyvin hajanaisia ajatuksia tähän liittyen. 

Matkustin Tutkijapojan kanssa kahdestaan autolla eräänä päivänä. Keskustelimme eräästä maailmanluokan konferenssista, joka järjestettiin Jenkeissä. Konferenssiin osallistujat olivat eri maista tulevia eri alojen huippu-osaajia. Suomestakin oli edustaja. Suomalainen totesi somekanavassaan hyvin ylpeänä: "Venäjää ja Kiinaa ei ole kutsuttu!"  

Edistääkö tuollainen ajattelutapa yhteistä hyvää? Onko maapallomme vain joidenkin ihmisten "omistama"? Luoko tuollainen eriarvoistaminen tunteen, että toiset ovat automaattisesti pahoja, toiset hyviä? 


Pohdimme Tutkijapojan kanssa asiaa. Tulimme siihen tulokseen, että jokainen meistä ihmisistä on sekä paha että hyvä. Nuo erilaiset tunteet ja voimat asuvat meissä sisällä. Jumala loi aikanaan ihmisen omaksi kuvakseen. Hän teki ihmisestä hyvän, kauniin, ja täydellisen omakuvansa. Hän puhalsi ihmiseen elämän hengen. Sielun. Itse uskon, että juuri siksi meissä kaikissa on sisällä hyvää. 


Tiedämme tietenkin, mitä Raamattu kertoo syntiinlankeemuksesta. Paha sai vallan ihmisessä. Pahuus on ilkeää sorttia. Kun sitä ruokkii, se saa aikaan vaikka mitä. Mutta samapa toimii onneksi myös hyvyyden kanssa. Kun teemme toisillemme hyvää, hyvyys lisääntyy. Ovatpa jotkin viisaat kirjoittaneet jopa teoriaa hyvyysopista. 


Ajattelen, että kukaan meistä pallontallaajista ei päätä olla paha. Ei itä- eikä länsinaapurimme. Kyse on erilaisista ihmisistä, eri kasvuympäristöistä, eri kulttuureista. Jos haluaa ymmärtää muita, kannattaa opetella kuuntelemaan. Kannattaa opetella empatiaa, eli toisen asemaan asettumista. Kannattaa opetella näkemään asioita eri puolilta. Tunteita voi oppia. Oikeastaan tunnekäsittely on erityisen tärkeä taito. 


Riippumatta kansalaisuudesta tai asemasta (ja kaikesta muustakin, mikä meihin vaikuttaa) meillä kaikilla tämän pallon asukkailla on tunteet. Tunteet yhdistävät. Olisiko näin 2020-luvulla jo tarpeeksi kypsä aika alkaa julkisestikin puhua enemmän meitä yhdistävistä kuin erottavista asioista? Lisääntyisikö silloin hyvyys? 


Niin kauan, kun yritämme etsiä ikäviin asioihin pahoja syyllisiä, emme saa aikaiseksi yhteistä hyvää. Emme varsinkaan rauhaa ja rakkautta. Vasta kun olemme valmiit myöntämään pahan asuvan myös meissä itsessämme, voimme nähdä hyvän toisissamme. 


Tällaista ajatusta tänään. Nyt pikkuneiti heräsi ja äidin ajattelutuokio loppui. Mukavaa viikonloppua sinulle! Neljäs adventti tuli nopeammin kuin ajattelinkaan. 


Elisa 



keskiviikko 15. joulukuuta 2021

Harjoitus tekee mestarin?


Tekeekö harjoitus mestarin? Mielenkiintoinen kysymys, varsinkin jos käyttää aikaa ja pureutuu vähän pintaa syvemmälle. Olen pohtinut tätä kysymystä paljonkin elämäni aikana. Olen keskustellut mieheni kanssa useita tunteja aiheesta. Hänen mielipiteensä on täysin selkeä ja suoraviivainen: tottakai!


Itselläni on hieman horjuvampi käsitys asiasta. Tottakai ymmärrän sen, että ihminen on elinikäinen oppija. Uskon, että jokainen meistä pallontallaajista on jo syntymälahjana saanut tietynlaisen temperamentin ja altistumisherkkyyden eri asioiden ja ympäristön vaikutuksille. Puhumattakaan geeniperimästä. Mutta että opetella jokin täysin uusi taito vain harjoittelemalla "mekaanisesti", kuulostaa minun mielestä ajatukselta, joka ei ole ihan valmis.


Ajattelen, että ihmisellä pitää olla jonkinlainen taipumus tai kykyä lähteä harjoittelemaan uusia taitoja, jotta voi oppia. Harjoittelu vaatii varmaan tuhansia toistoja tuottaakseen tulosta. Itse tässä tällä hetkellä harjoittelen tämän blogin ulkoasun muokkaamista. Ymmärtänette varmaan, ettei kiireisellä kotiäidillä ole tuhansia kertoja aikaa istua läppärin ääressä ja harjoitella uusia taitoja. Silti yritän. Ja kompuroin. Ja yritän taas. Ihan niinkuin koko elämässäkin. :) 


Palo ajatusten ylöskirjaamiselle on tässä bloginpitämisessä eteenpäinpuskeva voima. Se saa minutkin harjoittelemaan näitä erilaisten sähköisten ohjelmien käyttöä. Mestariksi tuskin tulen koskaan. Se ei ole edes tavoitteeni. Olen opetellut ja oppinut näkemään asioissa riittävän hyvän.


Tänään puhuin pitkään isäni kanssa. Isä on kirjoittanut elämänsä aikana kaksi kirjaa. Hän on tainnut olla toimittamassa myös muitakin kirjoja. Yhden hauskan ajatuksen isä paljasti: "Kirjoistani olisi tullut paljon paljon parempia, jollen olisi miettinyt niin paljon lukijan miellyttämistä." Minusta isän kirjoitukset ovat loistavia. Hauskaa oli kuulla, että myös isän isä on aikanaan kirjoitellut jopa hieman satiirisiakin kirjoituksia sanomalehtiin. Tätä en ollut tiennyt aiemmin.


Tässäpä pientä ajatustenvirtaa tälle päivälle. Kehotan sinuakin tekemään just sitä mikä tällä hetkellä inspiroi. Vaikket vielä osaisi, oon varma, että voit oppia. 


Elisa


tiistai 14. joulukuuta 2021

Pölyttynyt päiväkirjani historian havinasta

 Hip hei! Tää ei voi olla totta. Ja samalla tietenkin on! Mikä nyt täältä internetin ihmeellisestä maailmasta noin vain häviäisi? Tuskin mikään. Eikä myöskään tämä pölyttynyt päiväkirjani vuosien takaa. 


Yht'äkkiä koin valtavaa ikävää tätä kokonaan unohtunutta ilmaisukanavaani kohtaan. Tutkin vähän arkistojani, ja niinhän se löytyi. Kuin olisin tavannut pitkästä aikaa vanhan ystäväni. Ystäväni, joka tunsi ajatukseni, ilonaiheeni, toiveeni, murheeni ja pelkoni. Ystäväni, joka jäi vuosiksi kokonaan pois elämästäni. Ja nyt se on edessäni. Tuntuu mahtavalta.


Herättelen siis pikkuhiljaa eloon tämän vanhan päiväkirjani. Pyydän teitä lukijoita arvoisasti huomioimaan, että tämä ystäväni on jo kovin vanha, vanhanaikainenkin, ontuva ja ehkä myös vähän kumarassa jo kulkeva. Se näyttää ajankuvan elämästäni noin 10 vuoden takaa. Kyllä on elämässä tapahtunut huikeita muutoksia tuon jälkeen!


Tutkijapoika on kasvanut isoksi, miehenmittaiseksi. Lukio-opinnot jo häämöttävät ensi syksynä. Koulu sujuu, oppi tarttuu. Mopomies on kaikkien haaveilemiensa vuosien jälkeen saanut vihdoin oman mopon. Korttia ei vielä. Oikeastaan mopo on kasa erinäisiä irrallisia osia.


 Blogin Vauvasta on tullut näiden vuosien aikana lapsistamme keskimmäinen. Hän on osoittautunut todelliseksi innovaattoriksi. Välillä hänen ajatuksensa ovat niin syvällisiä, että pysähdyn kovasti ihmettelemään niitä. Joukkoomme on liittynyt suureksi ihmeeksemme ja iloksemme myös kaksi prinsessaa. Nyt 2- ja 3-vuotiaat ilopillerit.


Itse näin 36-vuotiaana koen olevani aikuinen. Olen löytänyt vahvuuteni, ja tietenkin tunnen myös heikkouteni. Koen olevani superonnellinen. Olen käynyt läpi uupumuksen ja loppuunpalamisen. Olen selvinnyt. Olen saanut kasvaa yhdessä mieheni kanssa pian jo 20 vuotta.


Olen edelleen valtavan inspiroitunut estetiikasta ja sisustamisesta, mutta olen huomannut, että se on vain yksi tapa toteuttaa itseään ja nähdä ympäröivä hyvyys ja kauneus.


Mä oon innostunut, toivottavasti säkin. Jatketaan matkaa yhdessä! 
Elisa




torstai 2. tammikuuta 2014

Uusi vuosi, uudet kujeet





 
 
Ihana kirja tuo H niin kuin huvila. Ostin sen itselleni jälkijoululahjaksi alennusmyynnistä. Samoin kuin lehtipinon päällä valaisevan paperitähden. 50 sentillä, ei ollenkaan paha. Silloin tällöin kannattaa poiketa Tarjoustalossa. Ainakin, kun alennukset ovat -70%. Voi löytyä superkivoja juttuja muutamalla lantilla. (Tähti siis Tarjoustalosta)
 
Sain jouluna lahjakortin, ja ostin sillä tuon hedelmävatina toimivan Siirtolapuutarha-kulhon. Tykkään siitä kovasti, vaan enpä ole aikaisemmin raaskinut hankkia sitä.
 
Näin alkuvuonna keho on aina vähän tööt ja jumissa kaikista jouluherkuista. Ainakin mulla. Eka juoksulenkki joulun jälkeen tuntui raskaalta joka ikisellä askeleella. Silti en luovuttanut, jes :). Suosittelen aloittamaan jos et vielä liiku. Jos aloitat nyt esim kuukauden kuurin 3-4 kertaa viikossa kunnon hikoilua, huomaat helmikuun alussa eron! Ja se tunne on mahtava, lupaan. Siispä haastan teidät kaikki lukijat lenkkipoluille. Maltillisella aloituksella pääsee pitkälle :). Tuskanhiki muuttuu kunnon kohotessa ihanaksi endorfiinihieksi, heh. Pitäisköhän mun perustaa liikunta/juoksublogi tän Väripisaran sijaan?
 
 
Oikein onnellisia hetkiä tälle vuodelle toivottaen,
 E
 
 


tiistai 17. joulukuuta 2013

Joulu on jo ovella...





 
 
Nisset ilmestyvät joka joulu joihinkin kodin nurkkiin pälyilemään ympärillä olevaa touhua, tohinaa, melua ja melskettä.. Sitä meillä kyllä riittää :).
 
Sain ystävältä ihanan Pino-kynttilänjalan. Mies tosin tokaisi, että se näyttää aivan wc-pöntön viemärinavaajalta. Pieni yhdennäköisyys, myönnän ;).
 
Väripisarassa yritetään hiljentyä pikkuhiljaa joulunviettoon ja sen todellisen sanoman vastaanottamiseen. "Kesken kaiken arjen kiireen, sua Jeesus, rukoilen: anna joulun näin tulla nyt mun sydämeen! Sillä maailman melskehissä usein unohdetaan, että joulun tuojana Sä yksin Jeesus oot vain." (tuntematon)
 
 
 
Rauhaisaa Vapahtajan syntymäjuhlaa sinulle!
 
 
 


tiistai 10. joulukuuta 2013



 
 
Kännykkäkuvailu jatkuu arvon lukijat :). Kameraa en ole kaivanut kaappien kätköistä sitten useampaan kuukauteen. Onkohan se enää edes tallessa ;)?
 
Keskimmäisen kuvan lamppuviritys on koululaisen työpöydän valaisija. Johto on kangaspäällysteinen, tykkään. Clas Ohlsonilla maksoi alle kympin. Lastenhuone muuttui vähän enemmän koululaisen huoneeksi, kun vaihdoin muutaman vuoden kaapissa makoilleen verhon sinne. Alimman kuvan Jolla -sänky on muuten elämäni ensimmäinen kierrätyskeskushelmilöytöni, maaseutukierräristä 15 e. Olkoonkin, että turvalaidat puuttuivat (ne sai tilattua lisäosina Muuramelta).
 
Mukavaa joulunodotusta sinulle! Täällä on lunta, jippii!!
 
 


perjantai 6. joulukuuta 2013

Hyvää itsenäisyyspäivää!






Valkoinen räntähuntu laskeutui lopultakin myös pääkaupunkiseudulle itsenäisyyspäivän kunniaksi. Mukavaa! Tulee heti jouluisempi olo. Valkoisesta on saanut nauttia myös kotimme keittiössä, nimittäin mies osti kaipaamansa valkoisen ja pyöreän pöydän. Ei ihan Tulppaanin veroinen, mutta ihan kiva kuitenkin!


Mukavaa itsenäisyyspäivän jatkoa itse kullekin! Eläköön sininen ja valkoinen ristilippumme!

 

lauantai 23. marraskuuta 2013

Marraskuun tunnelmia







Onpa ollut kiirus viimeaikoina, huh. Joulukin tulla jollottaa aika piakkoin. Väripisarassa on tapahtunut kummia viimeaikoina, nimittäin valkoinen, musta ja harmaa ovat vallanneet kovasti tilaa itselleen. Ainakin makuuhuoneessa. Lastenhuoneet ovat edelleen hieman värikkäämpiä, mutta paljastettakoon, että sielläkin maalitela on heilunut ahkerasti, ja tehosteväriseinät ovat vain historiaa.. 

Älkää pahastuko kuvien huonoa laatua, nappasin niitä kännykällä ja kokeilin, josko bloggailuinnostus jatkuisi vielä. Katsotaan, katsotaan. Oikein tunnelmallista marraskuuta teille! 



torstai 5. syyskuuta 2013

Hengissä ollaan..

Täällä sitä ollaan, vaikka hiljaista onkin blogin puolella. Se on syyskuu, mutta meillä oli kuulkaas tänään pihalla +27 astetta. Tällainen keli kyllä passaa :). 

Blogin tulevaisuus on vähän mietinnän alla. Mitä mieltä te lukijat olette? Jos haluatte tälle jonkinlaista jatkoaikaa, kertokaa toki ideoita ja toiveita.

Palailen kuvien kera myöhemmin, siihen asti ha det så bra!

tiistai 13. elokuuta 2013





"Kun kouluun sä kuljet, mun lapseni, sua seuraapi taivahan enkeli.." Tiedättekö tuon ihanan laulun? 


Onnellisia hetkiä kaikille niille, jotka astuivat tänään koulutielle! Ja hyvää alkavaa syksyä itse kullekin!



maanantai 5. elokuuta 2013

Maalla



Kun liikkuu maaseudulla, saattaa törmätä useammin hauskoihin päivänpiristäjiin kuin kaupungissa. You know what I mean. Maalla on jotenkin vain rennompaa :). Tämä hauskuus tupsahti eteen pienen hiekkatien kupeessa kaukana eräältä maalaiskylältä. Ilmeisesti jossakin lähellä oli kuitenkin asutusta, koska vanhalle tiskipöydälle tien vieressä oli kerätty varsin monipuolista kirppiskamaa ohikulkeville annettavaksi. Lapset olivat innoissaan kun löysivät itselleen pienet haravat.


Toisinaan olisin täysin valmis muuttamaan maalle. Johonkin vanhaan isoon kyläkouluun esimerkiksi. Sisustamaan sen sieväksi ja elämään rennosti ;). Kun kuume iskee pahasti, yritän ajatella että yhtä paljon sielläkin pitäisi pyykätä, siivota, kokata ja selvitellä lasten riitoja. Arki olisi arkea. Juhla saattaisi olla kuitenkin hieman juhlavampaa. 
 
Onneksi saa unelmoida!




torstai 25. heinäkuuta 2013

Linnanraunioilla





Raaseporin linnanraunioilla on kiva käydä päiväretkellä. Paikka on mukavan lähellä (ainakin pääkaupunkiseutua), ja lapset keksivät hauskoja leikkejä historiallisessa miljöössä. Tällä kertaa leikkirekvisiittana oli pyssyt, joilla ammuttiin viikinkejä tähystysikkunoista.. :)


Kesä on hujahtanut jälleen kerran kovin vauhdikkaasti, ja ajatella: muutaman viikon päästä alkaa koulut! Iiiiks. Toisaalta niin kivaa, toisaalta hurjan jännittävää, haikeaakin. Varsinkin kun vanhin lapsista astuu koulutielle.


Palailen taas kuvien kera ensi viikolla. Mukavaa heinäkuun loppua sinulle!






torstai 4. heinäkuuta 2013

Mustia pilviä..


..mutta vain seinällä onneksi! Tapahtui katsokaas niin, että kun irrotin jotain vanhaa teippiä Vauvan huoneen seinältä, niin samalla lähti aika reipas kerros vanhaa maalia pois. Alta paljastui ruskeaa levyä. Ei kiitos. Niin boheemi en vielä ole, että tykkäisin reikäisistä seinistä. Joten jotain oli keksittävä. Valkoisella maalaus olisi ollut järkevintä, mutta työläintä, koska ikkunaseinä on hankala maalata. Päädyin liitutaulumaaliin. Olin jo suunnittellut suorakulmaista liitutaulua, muttei tullut sitä. Tuli pilviä. Ystävän taiteilemina. Mustia pilviä, mutta onneksi vain seinälle :).








Liitutaulumaalia "roiskahti" myös vähän tuohon lipastoon :). Olkoon nyt noin, kunnes joskus saan inspiraation ja vaihdan lipaston värin valkoiseksi.


Mukavaa loppuviikkoa sinulle! 





tiistai 2. heinäkuuta 2013

Heinäkuun tunnelmia






Joka juhannuksen jälkeen se iskee, hetkeksi ainakin. Se kuulostaa kovin kummalliselta, hullultakin. Ottaen huomioon sen hyökkäysajankohdan. Mutta niin vain se menee. Se iskee ajatuksiin, värittää niitä melankolisuudella. Se on nimeltään hiljalleen hiipivän syksyn tuntu. Se on ajatus kesän rajallisuudesta. Se on myös osa suurempaa ajatusta, johon sisältyy tieto ja tunne koko elämän rajallisuudesta. Voi, miten lyhyt on loppujen lopuksi elontaival ihmisen! Ajat vaihtuvat. Kesät toistensa jälkeen jäävät vain muistojen helminauhaan.


 Vietimme juhannuksen aikaan päiviä lapsuuteni kesämaisemissa ja -muistoissa. Tuntui samalla hyvältä, samalla hyvin haikealta: juuri hetki sitten itse pelkäsin pitkää huussipolkua pihan perällä. Juuri hetki sitten opeteltiin serkkulasten kanssa ihanaa uimataitoa "kotijärvellä". Juurihan äskettäin myös niitä metsämansikoita naposteltiin pikkuinen kukkamekko yllä. Nyt omat lapseni tekevät niin. Kiljuvat riemusta kun ovat oppineet uimaan, eivät halua mennä hieman pelottavaan huussiin, poimivat metsämansikoita onnellisina aivan liian suuret saappaat jaloissansa..  


Siinä virittäyttyy väkisinkin ajattelemaan menneitä vuosia kuin ohikiitäneinä. Tulee haikeus. Tulee kenties tippa silmiinkin. Onnellinen on kuitenkin ikuisesti se ihminen, joka ei turvaa katoavaan, vaan jolla on aina taskussaan toivo ikuisesta kesästä.



tiistai 18. kesäkuuta 2013





Ei meinaa tämä täti uskoa, että se on jo juhannusviikko! Niin paradoksaaliselta kuin kuulostaakin, lomalla tuntuu olevan enemmän kiire kuin perusarkena. 


Kotona olen karsinut turhia tavaroita (lue: pölynkerääjiä), ja sen sijaan lisännyt pieniä väriläiskiä sinne tänne tekstiilien muodossa. Jos olisi enemmän aikaa, tekisin kattavan tavarankarsinnan koko huusholliin. Uskoisin, että ainakin lastenhuone olisi hyvä apaja. Mutta kun.. Kädet pysyvät kiireisinä pelkästään lapsosten kanssa touhutessa.


Muutama päivä sitten oltiin poikien kanssa puistossa. Puiston täti seuraili leikkejämme jonkin aikaa, nosti lippistään ja sanoi: "On sulla aika homma saada kaikki kolme heppua kulkemaan samaan suuntaan." Niinpä, nykyään ainakin, kun Vauvakin viuhtoo menemään niin että paidan helma lepattaa :).



Oikein mukavaa ja rauhaisaa tulevaa juhannusjuhlaa sinulle


 

tiistai 11. kesäkuuta 2013





Tutkijapoika halusi leipoa loman kunniaksi. Hän teki kääretortun suklaarouhe-banaani-mansikkahillo-kermavaahtotäytteellä. Herkullista oli! Äiti suoritti kananmunien rikkomisen, mutta muuten herkku syntyi miltei täysin pojan hyppysissä. Nams!



tiistai 4. kesäkuuta 2013







Hengissä ollaan vaikka blogin puolella on hiljaista. Kesäkuu, kesäkuu! Se tarkoittaa sitä, että käydään vuoroin kirjastossa, uimassa, eväsretkellä, bussiretkellä, pyöräilemässä, leikkipuistoissa, mörrimetsässä, vuoroin kastellaan kukkia ja loikoillaan riippukeinussa ja melkein joka välissä lisätään iholle vähän aurinkorasvaa. Syödään vähän epämääräisesti, koska lämmin lounas on melkeinpä muuttunut kylmäksi eväsleiväksi ja vielä kylmemmäksi jätskitötteröksi. Ihana kesä, ihana loma!


Blogiin palailen taas kun aika sen sallii, pysykäähän linjoilla kuitenkin :) Jos sinullakin on lomaa, nauti siitä! Jos sinulla on töitä, ole kiitollinen ja nauti työstäsi, sillä tilastoista voi lukea, että kovin moni haluaisi töihin, mutta ei ole saanut työpaikkaa...


"Jo joutui armas aika, ja suvi suloinen. Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen..."